On vanha tunnettu tosiasia, että ihmiset kaipaavat aina sitä mitä heillä ei sillä hetkellä ole. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja salmiakkia tulee ikävä vasta, kun sitä ei ole saatavilla. Olen jälleen kerran huomannut tämän tosiasian. Viisi vuotta opiskeluja tuntui välillä toivottoman puuduttavalta. Valmistuminen häämötti tulevaisuudessa, jos edes sielläkään ja jatkuvasti oli mielessä, josko jo olisi aika siirtyä työelämään.
Nyt paperit ovat taskussa ja työkokemustakin karttunut. Mikä on fiilis? Heräsin joulukuussa puolipilvisenä sunnuntaiaamuna ja huomasin ahdistuksen hiipineen salakavalasti pienen kohmelon mukana mieleen. En ole enää ikinä opiskelija! Ikinä ei tule enää ex-tempore tiistaipirskeitä ja taistelua lumisateessa keskiviikon aamuluennolle. Koskaan en enää siivoa kämppiksen kanssa vapun jäänteitä kolmea päivää. Ei enää henkevän kehittäviä neljän tunnin kahvipöytäkeskusteluja yliopiston kahvilassa. Ei enää sitä vapauttavaa tunnetta, kun tentti on mennyt kerrankin hyvin ja tiedät saaneesi vähintään tolpan… Ja mikä ironisinta, juuri silloin kun mieli hautoo tällaisia ajatuksia, yks opiskelukavereista soittaa toiselta puolen maailmaa ja valittaa samoja asioita.
Siis mitä nyt? Ensiksi on hommattava hyvä työpaikka isosta firmasta missä on hyvä rakentaa uraa. On saatava jotain omaa. Jos se ei ole talo, on asuntolainan korkoja kuitenkin seurattava. Auto on saatava ja laajakuva-TV. Pallogrilli on ehdoton välttämättömyys. Tyttö- tai poikaystävähän nyt oli siis jo oltava, sillä muuten on peli menetetty. Ja jos sellaista ei ole, tulee se löytää nopeasti ja pitää muuttaa yhteen ja ostaa beigejä huonekaluja.
Entä jos ei. Entä jos ei halua vielä ostaa mitään osamaksulla. Jos haluaa lähteä hetken mielijohteesta Marrakechin markkinoille, kun lennotkin sai niin halvalla. Entä jos viikonloppu Dublinissa tuntuu houkuttelevammalta, kuin ostaa uusi mikroaaltouuni. Entä jos haluaakin ostaa farmariauton sijasta avoauton.
Kukapa näitä tietää…. ja hulluksi tulee jos yrittää ajatella.
Matti
tiistai 19. helmikuuta 2008
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
God save the sportsmen...
First of all I need to say that even though Iceman is THE MAN, last week in London I really felt for English sportsmen. I mean last week for English sports was like Finnish national team whole history against Sweden in important ice hockey games (excluding Nagano Olympics and Stockholm -95). On wednesday Wayne Rooney was building up the national pride by scoring in cold Moscow, just to give out a penalty and see Russia sail to a vital 2-1 win in their home ground. Meaning that making the Euro 2008 is out of England's own hands.
Then for 3 day the whole nation is struggling to finish the working week and popping nitros to prevent the stroke before the Rugby WC final on saturday. And even though thei own golden boy Johnny Wilkinson is back after injuries, South Africa cruises to a clear win leaving English team to get drunk with only silver medals around their necks.
When the strongest still had the nerves and courage to turn their TVs on or head to the local pubs to see boy-wonder Lewis Hamilton cruise a little sunday drive and clinch the world championship title, Mrs. Fortuna has already decided to turn her ass towards the young pilot. First Hamilton gets overtaken by the Iceman in the start, making Lewis panic and go wide in the 4th corner and when everything still seems possible, McLaren car does the same thing that it did to Kimi Raikkonen so many times in the previous years... The Iceman cruises to a dominant victory leaving Hamilton and the whole nation empty handed after the week that was supposed to be full of glory and gold...
No victorious and certainly not happy and glorious...
Then for 3 day the whole nation is struggling to finish the working week and popping nitros to prevent the stroke before the Rugby WC final on saturday. And even though thei own golden boy Johnny Wilkinson is back after injuries, South Africa cruises to a clear win leaving English team to get drunk with only silver medals around their necks.
When the strongest still had the nerves and courage to turn their TVs on or head to the local pubs to see boy-wonder Lewis Hamilton cruise a little sunday drive and clinch the world championship title, Mrs. Fortuna has already decided to turn her ass towards the young pilot. First Hamilton gets overtaken by the Iceman in the start, making Lewis panic and go wide in the 4th corner and when everything still seems possible, McLaren car does the same thing that it did to Kimi Raikkonen so many times in the previous years... The Iceman cruises to a dominant victory leaving Hamilton and the whole nation empty handed after the week that was supposed to be full of glory and gold...
No victorious and certainly not happy and glorious...
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
maanantai 8. lokakuuta 2007
Barcelona top 5
5. Ranta
Vaikka Barcelonan ranta ei ole hyvä eikä pehmeä, se sijaitsee aivan suurkaupungin ytimessä. Voiko parempaa olla?
4. Antonio Gaudi
Voi kun tämä kaveri olisi vaikuttanut Jyväskylän yliopiston suunnitteluun. Olisi ollut niin mahtavaa opiskella Mikä-mikä maan ja Smurffikylän yhdistelmässä.
3. El traffico
Esta mucho trafficooooo! Luojan kiitos raitiovaunut ajavat vain kaupungin laidoilla...
2. Kartat
Jos katu on 5 kilometriä pitkä, mutta kartassa ei ole missään mittakaavaa eikä jälkeäkään edes suuntaa antavasta talojen numeroinneista, voi löytää itsensä todella kummallisista paikoista...
1. Siesta
Siesta ei toki ole vain Barcelonan oma juttu. Aiemmin olen aina inhonnut siestaa, mutta nyt olen oppinut rakastamaan sitä koko sydämestäni. Ei tekosyitä, ei huonoa omaatuntoa, vaan muutama tunti todellista joutenoloa luvan kanssa. (Oma siestani on ollut viime päivinä aikavälillä 0.00-24.00 ja 24.00-0.00)
Vaikka Barcelonan ranta ei ole hyvä eikä pehmeä, se sijaitsee aivan suurkaupungin ytimessä. Voiko parempaa olla?
4. Antonio Gaudi
Voi kun tämä kaveri olisi vaikuttanut Jyväskylän yliopiston suunnitteluun. Olisi ollut niin mahtavaa opiskella Mikä-mikä maan ja Smurffikylän yhdistelmässä.
3. El traffico
Esta mucho trafficooooo! Luojan kiitos raitiovaunut ajavat vain kaupungin laidoilla...
2. Kartat
Jos katu on 5 kilometriä pitkä, mutta kartassa ei ole missään mittakaavaa eikä jälkeäkään edes suuntaa antavasta talojen numeroinneista, voi löytää itsensä todella kummallisista paikoista...
1. Siesta
Siesta ei toki ole vain Barcelonan oma juttu. Aiemmin olen aina inhonnut siestaa, mutta nyt olen oppinut rakastamaan sitä koko sydämestäni. Ei tekosyitä, ei huonoa omaatuntoa, vaan muutama tunti todellista joutenoloa luvan kanssa. (Oma siestani on ollut viime päivinä aikavälillä 0.00-24.00 ja 24.00-0.00)
Oo-o Las Palmas
Aluksi haluan korostaa, että tämä teksti ei kerro mistään tietystä Las Palmasista, eikä siinä esitettyjä faktoja voi liittää mihinkään yksittäiseen Las Palmasiin. Korostan vielä, että tätä kirjoitettaessa yksikään Las Palmas ei loukkaantunut...
Suurin osa suomalaisistakin on varmaan joskus käynyt Kanarian saarilla, Mallorcalla tai muussa vastaavassa persoonallisuutensa menettäneessä rantalomakohteessa. Käytän mielelläni näistä kohteista yleisnimitystä Las Palmas. Tämä myös siksi, että kumpikaan blogini lukijoista jättäisi lähtemättä juuri varaamalleen matkalle paikkaan, josta tänään palasin Barcelonaan eli Costa B... siis Las Palmasiin...
Las Palmasit tunnetaan upeista hiekkarannoista, hienoista hotelleista, mahtavista bileistä ja ainaisesta auringonpaisteesta. Las Palmasit ovat paikkoja, missä huolet ja murheet unohtuvat yhtä nopeasti kuin matkabudjetin rajallisuus ja yleinen kohtuus kaikessa syömiseen ja erityisesti juomiseen liittyvässä.
Las Palmaseissa on kuitenkin muutamia piirteitä, joihin törmäsin viime päivien aikana ja jotka olin jopa osittain sulkenut pois ahtaasta mielestäni. Ensinnäkin; missä ovat kaikki mukavat vanhukset Las Palmaseista? Tarkoitan sellaisia mukavia pappoja ja mummoja, jotka nautiskelevat lämpimästä ja katselevat hymyillen nuorten touhuja. Minä nimittäin törmäsin vain kiukkuisiin saksalaisvanhuksiin, jotka valitisvat Paella-kulhosta meren eväät jättäen minulle pelkän riisin ja heittivät rannalla hiekat pyyhkeeni päälle. Yhdelle mummolle pidin jopa ovea auki pidemmän aikaa ja sain kiitokseksi arjalaista murinaa...
Toiseksi; ranskalaiset, nuo rakastamamme tupakoitsevat kulinaristit! Ooh-la-la et mon dieu! Muutaman ranskalaisnaisen kolonna sai koko hotellin aamupalaravintolan raivon partaalle. Yksi rynni kyynäspäätaktiikalla ohi ja yli kaikkien jonojen, toisen kääriessä nakkeja ja pekonia voileipineen käsilaukkuun evääksi. Jos joku vielä tulee minulle kertomaan ranskalaisten hienostuneista ruokailutavoista, niin quel dommage! Vastaan heille kelpaavan raa'at nakit, pekoni ja automaattikahvi jopa niin hyvin, että muulle Euroopalle ei riitä.
Kolmanneksi; ah, tuo luojan suosikkikansa ja maailmanmahti ainakin omasta mielestään. Kansa, joka luulee maan olevan edelleen olevan pannukakku ja päättyvän toisella laidalla Englannin kanaaliin ja toisella Irlantiin. Ajatelkaapa tätä! Keskiluokkainen humalainen britti matkustaa Espanjaan asuakseen hotellissa, mistä varmasti saa englanninkielistä palvelua ja missä näkyy Sky Sports. Päivät hän makaa rannalla palaen täysin punaiseksi (ja uskokaa tai älkää tuo puna ei ikinä muutu rusketukseksi!) ja illalla hän menee ostamaan kaupasta englantilaista olutta, jatkaa matkaansa syömään englantilaista ruokaa ja illalla istahtaa englantilaiseen pubiin katsomaan Valioliigaa. Viva Espanja! Ja kaikken hauskinta tässä on se, että briti todella ostavat Las Palmaseista paitoja, joihin on painettu Union Jack! Ajatus on yhtä absurdi, kuin Oululaisella paperitehtaalla, joka tuo sellua Argentiinasta, tekee siitä paperia ja myy sen Argentiinaan. Noh, tyhmähän ei ole se joka myy, vaan se joka ostaa...
Jotta Las Palmaseiden maine ei täysin menisi lokaan, on nostettava asiaan yksi asia. Ne kaksi yötä ja kolme päivää, mitkä omassa Las Palmasissani vietin, olivat todella rentouttavia. Pienen kävelyn jälkeen löytyi jopa hiljainen hieno ranta missä loikoilla ja humalaisetn brittien keskellä allekirjoittanutkin voi hetken tuntea itsensä intellektuelliksi kulttuuripersoonaksi. Toisaalta voin myös kertoa, että kahden yön ja kolmen päivän jälkeen tiedän, että hetkeäkään kauempaa en olisi siellä viihtynyt...
Suurin osa suomalaisistakin on varmaan joskus käynyt Kanarian saarilla, Mallorcalla tai muussa vastaavassa persoonallisuutensa menettäneessä rantalomakohteessa. Käytän mielelläni näistä kohteista yleisnimitystä Las Palmas. Tämä myös siksi, että kumpikaan blogini lukijoista jättäisi lähtemättä juuri varaamalleen matkalle paikkaan, josta tänään palasin Barcelonaan eli Costa B... siis Las Palmasiin...
Las Palmasit tunnetaan upeista hiekkarannoista, hienoista hotelleista, mahtavista bileistä ja ainaisesta auringonpaisteesta. Las Palmasit ovat paikkoja, missä huolet ja murheet unohtuvat yhtä nopeasti kuin matkabudjetin rajallisuus ja yleinen kohtuus kaikessa syömiseen ja erityisesti juomiseen liittyvässä.
Las Palmaseissa on kuitenkin muutamia piirteitä, joihin törmäsin viime päivien aikana ja jotka olin jopa osittain sulkenut pois ahtaasta mielestäni. Ensinnäkin; missä ovat kaikki mukavat vanhukset Las Palmaseista? Tarkoitan sellaisia mukavia pappoja ja mummoja, jotka nautiskelevat lämpimästä ja katselevat hymyillen nuorten touhuja. Minä nimittäin törmäsin vain kiukkuisiin saksalaisvanhuksiin, jotka valitisvat Paella-kulhosta meren eväät jättäen minulle pelkän riisin ja heittivät rannalla hiekat pyyhkeeni päälle. Yhdelle mummolle pidin jopa ovea auki pidemmän aikaa ja sain kiitokseksi arjalaista murinaa...
Toiseksi; ranskalaiset, nuo rakastamamme tupakoitsevat kulinaristit! Ooh-la-la et mon dieu! Muutaman ranskalaisnaisen kolonna sai koko hotellin aamupalaravintolan raivon partaalle. Yksi rynni kyynäspäätaktiikalla ohi ja yli kaikkien jonojen, toisen kääriessä nakkeja ja pekonia voileipineen käsilaukkuun evääksi. Jos joku vielä tulee minulle kertomaan ranskalaisten hienostuneista ruokailutavoista, niin quel dommage! Vastaan heille kelpaavan raa'at nakit, pekoni ja automaattikahvi jopa niin hyvin, että muulle Euroopalle ei riitä.
Kolmanneksi; ah, tuo luojan suosikkikansa ja maailmanmahti ainakin omasta mielestään. Kansa, joka luulee maan olevan edelleen olevan pannukakku ja päättyvän toisella laidalla Englannin kanaaliin ja toisella Irlantiin. Ajatelkaapa tätä! Keskiluokkainen humalainen britti matkustaa Espanjaan asuakseen hotellissa, mistä varmasti saa englanninkielistä palvelua ja missä näkyy Sky Sports. Päivät hän makaa rannalla palaen täysin punaiseksi (ja uskokaa tai älkää tuo puna ei ikinä muutu rusketukseksi!) ja illalla hän menee ostamaan kaupasta englantilaista olutta, jatkaa matkaansa syömään englantilaista ruokaa ja illalla istahtaa englantilaiseen pubiin katsomaan Valioliigaa. Viva Espanja! Ja kaikken hauskinta tässä on se, että briti todella ostavat Las Palmaseista paitoja, joihin on painettu Union Jack! Ajatus on yhtä absurdi, kuin Oululaisella paperitehtaalla, joka tuo sellua Argentiinasta, tekee siitä paperia ja myy sen Argentiinaan. Noh, tyhmähän ei ole se joka myy, vaan se joka ostaa...
Jotta Las Palmaseiden maine ei täysin menisi lokaan, on nostettava asiaan yksi asia. Ne kaksi yötä ja kolme päivää, mitkä omassa Las Palmasissani vietin, olivat todella rentouttavia. Pienen kävelyn jälkeen löytyi jopa hiljainen hieno ranta missä loikoilla ja humalaisetn brittien keskellä allekirjoittanutkin voi hetken tuntea itsensä intellektuelliksi kulttuuripersoonaksi. Toisaalta voin myös kertoa, että kahden yön ja kolmen päivän jälkeen tiedän, että hetkeäkään kauempaa en olisi siellä viihtynyt...
tiistai 18. syyskuuta 2007
Mennään bussilla (ei kai muita tule?)
Maalla ei tullut juuri lähiliikenteen julkisilla kulkuneuvoilla ajeltua. Helsingissä on tuohon unohtamaani taitoon taas ollut pakko totutella. Ja mikäs siinä, linja-autossahan on tunnelmaa!
Paikallisliikenteen teknologian huipentuma on kuukausikortit, joilla voi maksaa matkan vain korttia koneelle vilauttamalla. "Taivas!", sanovat suomalaiset ja painavat katse lattiassa bussin peräpenkkiin. "Helvetti!", sanoo ulkomaalainen bussikuski, joka yrittää epätoivoisesti luoda edes yhden katsekontaktin bussiin hyppäävään kansaan toivottaakseen hyvää huomenta.
Bussikortit eivät kuitenkaan ole henkilökohtainen suosikkini. Ei, tämä ei vielä riitä saamaan meistä suomalaisista parhaita puolia esiin. Ajatelkaapa tilannetta, että teidän pitää nousta ikkunapenkistä jäädäksenne pois seuraavalla pysäkillä, mutta vieressä istuu tuntematon kanssamatkustaja. Mitä tehdä?!?
Tässä vastaus ongelmaan...
1. Suori vaatteitasi
2. Nosta kassisi lattialta
3. Vilkuile ympärillesi kiireisen näköisenä
4. Liiku muutenkin hätäisesti ja hermostuneesti
5. Rykäise (esim. örmh örhm tai pieni yskös)
Mikäli nämä keinot eivät saa käytäväpaikan ihmistä siirtymään...
6. Nouse ylös ja ujuta itsesi käytäväpaikan matkustajan polvien ja etupenkin välistä ulos. Perään voit mulkaista vihaisesti tai kiroilla mutisemalla.
Mutta en halua valittaa. Minulle aamun paras piristys on se, kun kajautan bussikuskille Hyvät huomenet ja seuraan ihmisiä joiden katseet harhailevat hätääntyneenä katossa, kuin Stockan täydessä hississä konsanaan.
Erityinen suosikkini on keskittynyt lehdenluku käytäväpaikalla. Jään itse pois reitin loppupäässä, joten huomattuani korrektin suomalaisen bussikäytoksen 6 peruspilaria, olen päättänyt usein hauskuuttaa itseäni aamuisin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan... Lueskelen lehteä hajamielisen näköisenä, kunnes ikkunapaikan suomalainen joutuu päästämään suustaan pakollisen sanasen tai siirtymään kohdan 6 käyttöön...
Kun seuraavan kerran matkustatte bussilla, olkaa tarkkana. Kun kuulette ensimmäisen kerran Hyvää huomenta, on aika siirtyä käytäväpaikalle.
M
Paikallisliikenteen teknologian huipentuma on kuukausikortit, joilla voi maksaa matkan vain korttia koneelle vilauttamalla. "Taivas!", sanovat suomalaiset ja painavat katse lattiassa bussin peräpenkkiin. "Helvetti!", sanoo ulkomaalainen bussikuski, joka yrittää epätoivoisesti luoda edes yhden katsekontaktin bussiin hyppäävään kansaan toivottaakseen hyvää huomenta.
Bussikortit eivät kuitenkaan ole henkilökohtainen suosikkini. Ei, tämä ei vielä riitä saamaan meistä suomalaisista parhaita puolia esiin. Ajatelkaapa tilannetta, että teidän pitää nousta ikkunapenkistä jäädäksenne pois seuraavalla pysäkillä, mutta vieressä istuu tuntematon kanssamatkustaja. Mitä tehdä?!?
Tässä vastaus ongelmaan...
1. Suori vaatteitasi
2. Nosta kassisi lattialta
3. Vilkuile ympärillesi kiireisen näköisenä
4. Liiku muutenkin hätäisesti ja hermostuneesti
5. Rykäise (esim. örmh örhm tai pieni yskös)
Mikäli nämä keinot eivät saa käytäväpaikan ihmistä siirtymään...
6. Nouse ylös ja ujuta itsesi käytäväpaikan matkustajan polvien ja etupenkin välistä ulos. Perään voit mulkaista vihaisesti tai kiroilla mutisemalla.
Mutta en halua valittaa. Minulle aamun paras piristys on se, kun kajautan bussikuskille Hyvät huomenet ja seuraan ihmisiä joiden katseet harhailevat hätääntyneenä katossa, kuin Stockan täydessä hississä konsanaan.
Erityinen suosikkini on keskittynyt lehdenluku käytäväpaikalla. Jään itse pois reitin loppupäässä, joten huomattuani korrektin suomalaisen bussikäytoksen 6 peruspilaria, olen päättänyt usein hauskuuttaa itseäni aamuisin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan... Lueskelen lehteä hajamielisen näköisenä, kunnes ikkunapaikan suomalainen joutuu päästämään suustaan pakollisen sanasen tai siirtymään kohdan 6 käyttöön...
Kun seuraavan kerran matkustatte bussilla, olkaa tarkkana. Kun kuulette ensimmäisen kerran Hyvää huomenta, on aika siirtyä käytäväpaikalle.
M
Liettuan Beckham
Jotkut pelkäävät kuollakseen hammaslääkäriä. Joillekin taas uusien vaatteiden osto on syy vuodenaikamasennukseen. Minulle ylitsepääsemättömältä esteeltä tuntuu kuitenkin parturissa käynti.
Yleensähän suomalaisille erilaisten valintojen tekeminen sosiaalisessa kanssakäymisessä on ylitsepääsemätön tehtävä. Uskon esimerkiksi erilaisten kahvilaatujen rantautumisen Suomeen olevan syynä suomalaisten kasvaneeseen onnettomuuteen. Miksei voi vaan kaataa sitä mustaa kahvia itse huoltoaseman automaatista ilman kassaneidin tai tarjoilijan tenttaamista. Mietin tätä aina, kun joku tilaa Coffee Housessa pää alaspäin painettuna kahvee oo leetä...
Mutta asiaan... Minulle parturin esittämät kysymykset ovat olleet aina vaikeita. Mihinkäs malliin leikataan? Käytätkö lakkaa? Saako ottaa päältä? En minä tiedä. Leikkaa niin, että näyttää hyvältä. (Keskustelu päättyy yleensä tämän jälkeen parturin epäuskoiseen hymähdykseen...)
Koska tilanne on Suomessa aina hankala, päätin kokeilla jotain uutta. Niinpä kylmänä talvipäivänä, päätin mennä parturiin Liettuassa. Eipähän ainakaan tulisi valinnan ongelmia, kun yhteistä kieltä ei olisi... tai niin ainakin luulin.
Parturin toimitila teki minuun vaikutuksen. Kaikki oli erityisen siistiä, taustalla soi mukava R&B-henkinen musiikki ja putiikissa työskentelevät neitokaiset vaikuttivat ammattitaitoisilta. Selviteltyäni aikani hintoja, oli valintojen aika. Yritin esittää puoliksi englanniksi, puoliksi elekielellä, että halusin tukan melkolailla lyhyeksi. Kysymyksiä ei tullut, vaan eteen lyötiin kataloogi täynnä erilaisia supertrendikkäiden miesten kuvia. Selailtuani aikani erilaisia hiusasetelmia joista suurin osa oli jotain dennis Rodmanin ja Jussi kuusysin kuontaloiden välimaastosta, löysin takakannesta David Beckhamin kuvan. Siinäpä se! Ei muuta kun Bend it like Beckham´s hair!!
Pesun jälkeen alkoi itse operaatio. Leikkaus varmasti oli ammattitaitoista ja kunnon suomalaisena nautin smalltalkin puuttumisesta, sillä yhteisytä kieltä ei ollut. Täytyy kyllä myöntää, että eipä Liettuan kielinen Cosmopolitan oheislukemistona tarjonnut suuriakaan oheislukuelämyksiä. Operaation lähennellessä loppuaan, päätin yhteisen kielen vajaavaisuudesta keventää tunnelmaa pienellä kysmyksellä. "While u cut me his hair, can u cut me his right foot as well?". Pienen hiljaisuuden jälkeen tuli päänpudistuksen säestämä vastaus... "Maybe...".
Poshia ei ole luojan kiitos näkynyt, mutta sen verran vakuuttavaa oli parturin työ, että palloa en ole sen jälkeen hirvinnyt potkaista...
Olkoon sitten näin!
M
Yleensähän suomalaisille erilaisten valintojen tekeminen sosiaalisessa kanssakäymisessä on ylitsepääsemätön tehtävä. Uskon esimerkiksi erilaisten kahvilaatujen rantautumisen Suomeen olevan syynä suomalaisten kasvaneeseen onnettomuuteen. Miksei voi vaan kaataa sitä mustaa kahvia itse huoltoaseman automaatista ilman kassaneidin tai tarjoilijan tenttaamista. Mietin tätä aina, kun joku tilaa Coffee Housessa pää alaspäin painettuna kahvee oo leetä...
Mutta asiaan... Minulle parturin esittämät kysymykset ovat olleet aina vaikeita. Mihinkäs malliin leikataan? Käytätkö lakkaa? Saako ottaa päältä? En minä tiedä. Leikkaa niin, että näyttää hyvältä. (Keskustelu päättyy yleensä tämän jälkeen parturin epäuskoiseen hymähdykseen...)
Koska tilanne on Suomessa aina hankala, päätin kokeilla jotain uutta. Niinpä kylmänä talvipäivänä, päätin mennä parturiin Liettuassa. Eipähän ainakaan tulisi valinnan ongelmia, kun yhteistä kieltä ei olisi... tai niin ainakin luulin.
Parturin toimitila teki minuun vaikutuksen. Kaikki oli erityisen siistiä, taustalla soi mukava R&B-henkinen musiikki ja putiikissa työskentelevät neitokaiset vaikuttivat ammattitaitoisilta. Selviteltyäni aikani hintoja, oli valintojen aika. Yritin esittää puoliksi englanniksi, puoliksi elekielellä, että halusin tukan melkolailla lyhyeksi. Kysymyksiä ei tullut, vaan eteen lyötiin kataloogi täynnä erilaisia supertrendikkäiden miesten kuvia. Selailtuani aikani erilaisia hiusasetelmia joista suurin osa oli jotain dennis Rodmanin ja Jussi kuusysin kuontaloiden välimaastosta, löysin takakannesta David Beckhamin kuvan. Siinäpä se! Ei muuta kun Bend it like Beckham´s hair!!
Pesun jälkeen alkoi itse operaatio. Leikkaus varmasti oli ammattitaitoista ja kunnon suomalaisena nautin smalltalkin puuttumisesta, sillä yhteisytä kieltä ei ollut. Täytyy kyllä myöntää, että eipä Liettuan kielinen Cosmopolitan oheislukemistona tarjonnut suuriakaan oheislukuelämyksiä. Operaation lähennellessä loppuaan, päätin yhteisen kielen vajaavaisuudesta keventää tunnelmaa pienellä kysmyksellä. "While u cut me his hair, can u cut me his right foot as well?". Pienen hiljaisuuden jälkeen tuli päänpudistuksen säestämä vastaus... "Maybe...".
Poshia ei ole luojan kiitos näkynyt, mutta sen verran vakuuttavaa oli parturin työ, että palloa en ole sen jälkeen hirvinnyt potkaista...
Olkoon sitten näin!
M
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
