Saksalaistumista

Saksalaiset ovat kansa, joista on ihmisten mielessä ehkä eniten stereotypoita. Ranskalaiset tulevat varmaa hyvänä kakkosena, mutta saksalaisissa stereotypioissa on jotain, mikä erottaa ne muista. Saksalaiset stereotypiat ovat nimittäin suurilta osin paikkansa pitäviä...

1. Saksalaiset ovat sairaalloisen järjestelmällisiä. Pitää paikkansa, vaikak järjestelmällisyys ei täällä aina tarkoita tehokkuutta, mikä on myös yksi stereotypioista. Hauskimmat tilanteet syntyvät silloin, kun joku ei mene saksalaisten suunnitelman mukaan. Sitä panikointia ja hutilointia on hauska seurata sivusta, tosi työelämässä se aiheuttaa yleensä sen, että seuraavat kolme päivää osoitellaan eri tahoja ja etsitään syytä täydellisen järjestelmän pettämiseen...

2. Saksalaiset ovat sairaalloisen tarkkoja rahoistaan. Enemmän kuin totta! Jokaine on varmasti nähny hotellin aamupalla aamiaisleipää käsilaukkuun tunkevan saksalaisen. Myös muuttotilanteissa tämä on jo tulltu esiin. Ystäväni saksalaine kämppis muutti pois ja sanoi ettei tarivtse keittöin n. 20 vuotta vanhaa kattolamppua. Ystäväni totesi tyytyväisenä, että yksi uusi ostos vähemmän sitten. Samassa saksalainen ojensi kätensä ja sanoi "40 euroa kiitos...".

3. Saksalaisilla ei ole huumorintajua. Pitää osittain paikkansa. Heillä on nimittäin huumorintajua, mutta sitä ei ymmärrä kukaan muu kuin saksalaiset. Jostain syystä heille ei ainakaan ole luotu taitoa nauraa itselleen...

Kaikista vaarallisinta saksalaisuudessa on, että se tarttuu. Täällä pitempään asuneet ulkomaalaisetkin tekevät minuuttiaikatauluja. huolestuvat epäjärjestyksestä, juovat vain Saksalaisia oluita ja matkustavat vain Mallorcalle. Olen kuitenkin päättänyt, että minulle ei käy näin. Tämän suurvaltion paine on kuitenkin niin suuri, että se on kova työn takana. Toistaiseksi koen tässä kuitenkin onnistuneeni ja niinpä tänäkin aamuna vahattuani viikseni, pukudeuttua nahkahousuihini ja syötyäni aamubrattwurstin totesin itsekseni... "I will never be one of them"

Taivaallista ralliradiota

Joillekin hyttyset tekevät kesän. Joillekin mökille pääsy on kesän kohokohta. Joku ei voi kuvitella suvea ilman festareita. Minulle kesän ja varsinkin elokuun alun tekee Jyväskylän suurajot ja ralliradio.

En voi kuvitella elokuun ralliviikonloppua ilman Juha Laitilan "race was bad, but car was good" -biisiä, Popedaa, kärkiautojen odottelua, legendaarista rallienglantia, kuivaa rallihuumoria sekä Jyväskylän yliopiston englannin opettajan Tony Melvillen täydellistä lausuntaa. "Six thirtfour for Mikoo Hirvoonen in Ford focus in Velipohjaa..."

Berliinistä ei tällä kertaa päässyt itse reitin varrelle saappaat jalssa parasta katselupaikkaa etsimään, mutta ralliradio kuuluu onneksi nykyään mös netin kautta. Voi melkein kuvitella Fordin koneen paukkeen, Subarun turbon vinkunan, lentävän soran ja kyläyhteisön paistettujen makkaroiden tuoksun...

Byrokratian alkulähteillä

Tämänkertainen historiankatsauksemme on vienyt meidät muinaiseen Saksaan byrokratian alkulähteille. Matkustamme aina vuoteen 2008, jolloin nykyaikaiset nettipalvelut, suojaukset ja joustava valtionhallinoon toiminta ei ollut vielä juurtunut Germaaniin maaperään. Aikaan, jolloin leimat olivat kultaa, huono palvelu enemmän sääntö kuin poikkeus ja jolloin paperia ja painomustetta ei säästelty.

Muinaisessa 2008 vuoden Berliinissä oli tarjooa leipää ja sirkushuveja. Viini virtasi, laulu raikasi ja nykyajan tietoliikennehapatus oli vain keksijöiden päiväuni. Berliiniin vaeltaneet uudet asukkaat vaelsivat satojen metrien jonossa rekisteröitymään omalle oikeustalolleen, jotka alkukielessä tunneettiin nimellä Ratthaus. Ihmiset jonottivat ja jonottivat, söivät, jonottivat, nukkuivat, jonottivat, joivat ja taas jonottivat. Kahdessa kerroksessa istui yrmeän näköisiöä keski-ikäisiä naisia, jotka olivat valmiita poistamaan pelokkailta muukalaisilta viimeisimmätkin itseluottamuksen rippeet kauniilla saksankielisillä lausahduksillaan. Papereita kirjoitettiin käsin, verokortissa oli 100 riviä taulukoita ja leimasimet paukkuivat kuin viimeistä päivää. Paperia jossa ei ollut leimaa kutsuttiin vessapaperiksi.

Näinä ammoisina aikoina ei oltu joustavia eikä tehokkaita. Anteeksi ei pyydelty eikä annettu. Jos muutit kaupunginosasta toiseen, oli edessäsi samanlainen rumba. Asuntoa hakiessasi sinulta kysytiin työsopimus, syntymätodistus (voihan olla ettet ole olemassa), elossaolo todistus (sama syy), kengännumero, äidin tyttönimi ja lisa siskonkumminkaiman työpaikoista vuodesta 1973 alkaen. Byrokratia oli sitä oikeaa byrokratiaa karuimmillaan ja kauneimmillaan… oi niitä aikoja…

Hiljaisuus

"Oma maa mansikka, muu maa mustikka" sanoo vanha suomalainen sananlasku. Pitää paikkansa. Jos on elänyt yli 20-vuotta elämästään yhdessä maassa, on siinä oltava jotain eirtyistä. Perhe, ystävät, tutut paikat ja vanhat muistot ovat tärkeitä kenelle tahansa. Suomessa on aina jotain erityislaatuista... ainakin suomalaiselle. Ehkä se on nostalgiaa, ehkä se johtuu siitä, että Euroopan yhdentymisestä huolimatta jotkut asiat eivät vain muutu. Yksi asia, joka on jotenkin täyttänyt ajatukseni näin päivinä on Suomen hiljaisuus.

Hiljaisuus hyökkää silmille välittömästi. Helsinki-Vantaa on varmasti maailman hiljaisin suurehko lentokenttä puhumattakaan suomalaisista junista, busseista tai muista paikoista, mihin joukko toisillleen tuntemattomia suomalaisia pakkautuu. Ei ihme, että parasta ruotsiani ovat junien asemakuulutukset, sillä ne ovat todellakin ainoaa puhetta, jota junamatkalla kuulee. Ja miettikääpä joskus miten ravintolavaunut täyttyvät... ne ovat täynnä ihmisiä, joille ei ole löytynyt omaa kahta vapaata penkkiä, vaan ovat joutuneet istumaan tuntemattoman ihmisen viereen.

Hiljaisuus on kuitenkin myös hyve. Sanotaan, että hyvä ystävän tunnistaa siitä, että kun on yhdessä ei tarvitse edes sanoa paljoa. Tämä pitää useamman kuin yhden suomalaisen kaverin kanssa paikkansa. Voi vain istua ja nautiskella suomalaisesta kesästä, eikä se vaadi esitelmiä eikä ainaista small talkia.

Totuus on myös se, että harvan maan pääkaupunki on varmasti heinäkuun alussa turisteille niin väljä ja viihtyisä kuin Helsinki. Juttelin muutama päivä Helsingin keskustassa himan eksyneen brittiperheen kanssa ja he ihmettelivät suuresti katujen tyhjyyttä ja väljyyttä. Yritin tiivistää suomalaisen kesämokkikulttuurin 5 minuuttiin ja varmaan he osan ymmärsivätkin. Parasta on se, että kaikki toimii kuitenkin täydellä teholla. Pankit ovat auki, kaupoissa on alet ja mitä tahansa tarvitset, se löytyyy hetkessä. Ihmisiä vain on kolmannes normaalista...

Täytyy myöntää, että kesä on ollut sateinen. Suomen kesässä on kuitenkin jotain, mitä pienet kuurotkaan eivät pilaa. Toki kuten kaikessa, myös Suomen kesässä on omat hyvät ja huonot puolensa. Vaikka mansikka-aika onkin ollut tänä kesänä minulle kovin lyhyt, henkilökohtaisesti pidän onneksi myös mustikoista...

Berliinin muuri

Berliinin muuri erotti Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja sitä ympäröivästä DDR:stä vuosina 1961-1989. Se oli osa DDR:n rajajärjestelmää. Muurin tarkoituksena oli estää itäblokin kansalaisia karkaamasta länteen. Muuri murtui vuonna 1989, mutta yleisen mielipiteen mukaan, muuri on murtumisen sijaan siirtynyt ihmisten mieliin...

Perjantai 20.6.2008: Turkki kaataa jalkapallon EM-kisoissa sensaatiomaisesti Kroatian ja etenee välieriin Saksaa vastaan. Kymmenettuhannet Berliinin turkkilaiset riehaantuvat. Torvet soivat ja punaiset liput lehuvat.

Tänään 25.6.08 Berliini on täysin sekaisin. Saksalaiset heiluttavat maansa lippua vapautuneemmin kuin 65 vuoteen. Autot on koristeltu joko Saksan tai turkin lipuilla. Peliin on aikaa nyt 35 minuuttia. Liikenne hiljenee, tlevisiot aukeavat, 300.000 ihmistä ahtautuu Brandenburgin portin aukiolle jättimäisen screenin eteen. Kyseessä ei ole vain Ballack vastaan Recber, ei itä vastaan länsi, ei kebab vastaan brattwürst, eikä yrttitee vastaan Warsteiner... tänään Berliini on ensimmäistä kertaa lähes 20 vuoteen jälleen jakautunut kahtia...

Berliinissä 25.6.08, kädessä kebab ja warsteiner

Matti

Sweet dreams...

Sleeping is art! If this is true, like I believe, I am quite an artist. I have been sleeping with great success in various airports, a few trainstations, toilets, many different floor surfaces and have also fallen asleep in an aeroplane in the middle of takeoff (I am not joking. It has happened twice!!). However, last friday I spend my night in Luton airport in London and since I had been sleeping enough already, I had time to observe the best ways of sleeping in airports. I came up with 3 main categories which i put in order and found pros and cons... (sometimes I feel my life is very very meaningless...so enjoy it)

1. On the floor

Since I like sleeping on the floor anyway, this is by far the nicest way to sleep in airport. Offers you various different sleeping positions in various parts of the airport.

+ it is just confortable and you can just slide into a sleeping bag if you want
+ its great way to spend time to decide how to make a pillow

+ you can freely choose your place, which gives you the option to meet new people

- floors tend to be freezing- you always end up sleeping in front of a store etc. that opens at 4 in the morning and you feel like a homeless person, when someone kicks you awake

- its so confortable, that it might feel too confortable and end up missing your flight...

2. On the bench

This luxury way of airport sleeping lost its posh touch, when the engineers decided it would be a good idea to put handles on the benches. Before that this was easily the best way of sleeping.

+ you do not have to lie on the floor
+ benches are usually nice and soft enough

- the handles make you sleep in 2 or 3 seats in a position that you did not think was possible for the human body until you actually lie on it

- stares of the angry people in the morning when you wake up because they wanted to take just the seat where you are sleeping (happens mainly in Germany and Finland)

- every part of your body feels like you have been run over by a tank and then put into a box designed for a trumpet.

3. Combination
+ only your imagination is the limit... bag as a pillow, legs on the bench... left leg on the bag, right on the bench, head on the floor...
+ keeps your brain at full work
- its not nice to fall on your ass between the bag and bench in the middle of your dreams
- some part of your body WILL hurt a lot in the morning
- staring people

Of course these are just a small part of the variety of the airport sleeping world. Rest of them I will include in my doctoral thesis...Sweet dreams!

Olutpuutarhoja ja verisiä varpaita

Tänä vuonna EM-kisat ovat helppoa pikkupurtavaa. Tämän tietävät minun lisäkseni kaikki Englantia perinteisesti jalkapallon arvokisoissa kannattavat. Arvokisojen alussa voisi aina kuvitella, että Charles Dickens on kirjoittanut teoksensa "Great Expectations" ajasta, jolloin Englanti pyörittelee harjoitusotteluissa huippumaita mennen tullen. Beckham keskittää, Gerrard tulittaa ja Rooney pussittaa. Loppujen lopuksi tulos on kuitenkin sama, kuin allekirjoittaneella em. kirjaa lukiessaan... "it was not as good as I expected". Sydänkohtaustilastot paukkuvat saarivaltiossa ja jostain onnettomasta britistä leivotaan syntipukkia...

Tänä vuonna kaikki on toisin. Kaikki Englannin kannattajat saavat nauttia kisoista täysin rinnoin. Ei paineita, ei suuria pettymyksiä eikä muita toiveita, kuin että Italia ei voita. Tämän vuoksi minulle olikin yllätys, miten vähän kisat saarivaltiossa ihmisiä kiinnostavat. Muutama baari mainostaa kovasti otteluita ja on muodostunut tavaksi ilmoittaa baarin ovessa, ketä siellä kannatetaan. "We support Sweden.." - kyltti on omiaan ajamaan ainakin suomalaisturistin toiselle puolen Lontoota. Tosin, Daily Mailin urheilisivuilta löytyi jo kisojen lohkovaiheessa brittitoimittajan kirjoittama loistava kolumni siitä, miksi on hyvä että Englantia ei kisoista löydy. Siinä nostettiin esille sekä ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiani seikkoja sekä muutamia pelin tasoon meneviä kommentteja, joihin en tässä sen enempää Englannin kannattajana mene...

Englannin jälkeen saapuminen Berliiniin olikin kuin tulo Vehmasjären marttojen kevätpäiviltä Rion karnevaaleihin. Torvet soivat, liput heiluvat ja jokaisen Kebab-kioskin eteen on rakennettu ulkoilmakatsomo, josta Saksan ja erityisesti Turkin otteita voi seurata, halusi sitä tai ei. Suosikkini ovat sekä Englannissa sekä Saksassa pelien katsomiseen valjastetut olutravintoloiden terassit. Niitä kutsutaan nimellä "Beer Garden" tai "Bier Garten" maasta riippuen. Suomeksi siis "Olutpuutarha", joka sinällään kuulostaa jo melko hupaisalta.

Olutpuutarhoissa tunnelma on kohollaan ja olut virtaa. Puutarhamiljöötä saattaa vahvistaa esim. tekokukat, tekopensaat tai muoviset palmut... kotoisaa. Olutpuutarhoissa tunnelma on niin valtaisa, että jopa futisloukkaantumisilta on vaikea välttyä. Sääliksi kävi sitä yhtäkin suomalaisturistia, joka eläytyi Hollanti-Venäjä -taiston tunnelmaan niin täysin, että potkaisi jalkansa verille olutpuutarhan taistelun tuoksinassa.... erikoinen kaveri...